Myllärin erityisyksikkö

Vuonna 2020 avattu Myllärin erityis­yksikkö tarjoaa paikan haastavasti oireileville lapsille, jotka tarvitsevat kuntoutuakseen vahvemmin resursoitua ympäristöä.

Kuvaus

Vuonna 2020 avattu Myllärin erityisyksikkö tarjoaa paikan haastavasti oireileville lapsille, jotka tarvitsevat kuntoutuakseen vahvemmin resursoitua ympäristöä. Myllärissä hoidetaan psyykkisesti vaativasti oireilevia lapsia, jotka eivät ole sairaalahoidon tarpeessa. Toiminta on tarkoitettu huostaanotetuille tai avohuollon sijoituksessa oleville lapsille.

Olemme koko yhtymänä sitoutuneet kestävän kehityksen periaatteisiin sekä luontoavusteisiin toimintamalleihin, jotka näkyvät myös Myllärin arjessa. Pyrimme tarjoamaan lapsille toiminnallisen, turvallisen sekä yhteisöllisen kasvuympäristön. Myllärissä työskentelee moniammatillinen 12 hengen tiimi kodinhoitajineen. Teemme tiivistä yhteistyötä kunnan oman sosiaalitoimen ja vastuusosiaalityöntekijöiden kanssa sekä lapsen muun hoito- ja tukiverkoston kanssa. Työskentelymme tukena toimii sekä konsultoiva psykologi että lääkäri.

Yksikkömme on saanut nimen sen alueen mukaan, jolla se sijaitsee. Samalla kuitenkin Mylläri on varsin osuva kuvaus työstämme. Niin me aikuiset kuin lapsetkin Myllärin yksikössä olemme toistemme hiottavana tällä matkalla. Välillä jyvät ovat levällään ja mylly menee jumiin – mutta sitten taas jatketaan. Meillä kaikilla on omat vahvuutemme ja heikkoutemme sekä asioita opittavana. Me opimme lisää toisiltamme ja hiomme toinen toistemme särmiä. Tavoitteenamme on, että meillä jokainen hioutuu tässä elämän myllyssä parhaaksi versioksi omasta itsestään. Ja että lasten elämässä alkaa itää niitä tärkeitä jyviä, jotka toivottavasti kasvavat ja kukoistavat, kun he täältä joskus lähtevät takaisin omiin perheisiinsä tai itsenäiseen elämään.”

Yhteystiedot

Myllärin erityisyksikkö
Myllärinkatu 3, Lohja

Myllärin päivystyspuhelin
050 551 2993

Myllärin reissupuhelin
050 551 2996

Yksikön vastaava
Jesse Lustberg
050 327 7541
jesse.lustberg@avosylin.fi